27. syyskuuta 2014

23. Kisoihin valmistautumista

Tämä blogin kirjottaminen on nyt vähän jäänyt. Ehkä ihan ymmärrettävää koulun kannalta, ja ei vain oikein ole tehnyt mieli avata edes koko blogia. Jotenkin tulee vielä niin haikea olo. No kyllä se tästä helpottuu, mutta ei ikinä mene kokonaan pois.

Ajattelin nyt tehdä tällaisen postauksen missä kerron vähän mitä teen ennen kisoja. Aihe on aika ajankohtainen kohdallani. Minulla oli kisat toissaviikonloppuna. Ne menivät ihan hyvin. Oma mokani rokotti meille yhden pudotuksen. Ja huomenna minulla on taas kisat.



Kaikilla on aikalailla oma tapa valmistautua kisoihin. Omani on aika yksinkertainen, jos niin nyt voisi sanoa. En ole omasta mielestäni enää niin paha jännittäjä kisoihin mennessä. Monesti huomaan että äitini jännittää/stressaa minua pahemmin. :D

Yleensä edellisenä päivänä harjaan Mangon hännän. Jos häntään laittaa suoristusainetta, se saa mukavan liukkaan pinnan itseensä, jolloin se pysyy yön suorana. Ja sen jälkeen siistin/lyhennän sen, jos on tarvetta. Tämän teen vain siksi, että aikaa säästyy kisa-aamuina muuhun.


Siistin myös harjan edellisenä päivänä. Sitä nyt ei hirveän usein tarvitse tehdä, kun normaalisti pidän sen aina "oikeanlaisena". Eli aina välillä siistin sen ihan ilman kisojakin. Pysyy vain kauniimpana.

Mango on nyt klipattu. Ihanaa! Se ei edes paljoa klipperiä pelännyt. Jotain pientä. Varmaan silloinkin ärsyyntyi mun ja kaverini toilailusta. Oli vaan niin hauskaa.
Mutta klippaus meinaa siis sitä, että karva pysyy mukavan puhtaana. Tämäkin säästää aamulla aikaa.


Kamat pesen kanssa illalla, mutta en pese kaikkia kamoja. Suitset pesen aina, mutta sekin että ne pesee joka ratsatuksen jälkeen helpottaa. Vyökin on aina pestynä. Satulan pesen vasta sitten kun se on oikeasti nähtävästi likainen. Sitä on turha hinkata liikaa. Suojat/pintelit ovat yleensä pelkästään kisa/ulkopuoliseen valmennus käyttöön, jolloin nekin ovat jo puhtaat. Pääsen siis aika helpolla. Omista kamoistani useimmiten joudun pesemään kenkäni. Ne vaan tahtovat tulla likaisiksi. Illalla pakkaan myös kaikki kamat, mitkä tulevat kotoa.


Kisa-aamut ovat aina niin mahtavia. Mulla kehossa on sellainen pieni jännitys, joka siis tuottaa adrenaliinia. Ja adrenaliini on mielestäni jotain niin mahtavaa, niin pitkään kun se pysyy käsissä. No aamulla käyn itse usein suihkussa ja sitten lähdetään tallille.

Ensimmäisenä pakkaan kamani joko autoon, tai teen sattikseen kasan, jossa on kaikki. Jolloin joko minun tai äitini on ne siitä helppo heittää autoon. Äiti menee sitten kiinnittämään trailerin, ja minä haen Mangon. Siinä sitten harjaan ja laitan sitä kauniiksi. Katson vielä harjan, ja teen etuhiuksiin letin. Yleensä Mangolla on kisoissa korvahuppu, joten letin ulkonäöllä ei ole oikein mitään väliä.


Äiti on sitten ajanut traikun lastauspaikalle, ja minä otan Mangon ulos. Mangolla on siinä vaiheessa päällään kuljetussuojat, nahkariimu jossa kiinni kisanaru sekä loimi, jos on tarve. Annan Mangon äitille ja kiinnitän heinäsäkin, koska äitini ei sitä ylety tekemään. Me lyhyet. Viimeisenä talutan Mangon traikkuun, ja tarkistan että kaikki on mukana. Sitten alkaakin matka kisoihin.

Siinä on minun kisavalmisteluni pähkinänkuoressa. Mitäs piditte tämän kaltaisista postauksista? Tettekö jotain ihan eritavalla kuin minä?

Ps. Ensiviikonloppuna (4.-5.10.) minulla onkin aluevalennusten kenttäpuolelle tarkastukset. Siitä sitten enemmän sen jälkeen.

Pps. Minulla on nyt ask.fm käyttäjä. Jos on jotain kysyttävää, ihan mistä vaan, niin tulkaa vaan kysymään. Linkki käyttäjääni.

Ensikertaan ♥

9. syyskuuta 2014

22. Love story

... that ended with a gunshot...

En tiedä mitä te ajattelette tuosta, ehkä jo arvaattekin. Vaikeatahan tämä on. Ei sanoja löydy. Ei ajatusta. Mutta ei sitä silti ymmärrä. Ei usko todeksi, mutta silti se iskee. ja kovaa, päin näköä. Sekavaa, tiedän. Ehkä tämä kirjoittaminen saisi jäädä, muttei kuitenkaan.



En vieläkään tiedä mitä ajatella, vai pitäskö olla ajattelematta? Järki sanoo muuta, rakkaus toista. Suru puskee isona möykkynä läpi. Eihän mun kirjotuksissa ole mitään järkeä? Pitäisikö olla? Ajatus ja näkö sumenee nopeasti.



En mä osaa tätä juttua pukea sanoiksi. Ihan mahdoton homma. Ei mikään voi kertoa tätä tunnetta. Ei edes tuhannet, loputtomat kyynelvanat. Ei mikään. Tää vaan vetää mut voimattomaks. Ei oikeasti.


Pitäs osata lopettaa ajoissa. Mut nyt ei kyl mikään oikeen pysy hanskoissa. Kaikki paikat velttoina ja voimattomina. Joku paikka ottaa osumaa, mut ei sun iho tunne. Aivot tuntee, mutta ne käy sotaa tällä hetkellä. En tunne.

"Forever together
never apart
maybe in distance
but never at heart"

Tää voimattomuus. Nää tunteet. Tää kaikki. Mä lupasin, ja mä toivon et mä tein ne oikeet päätökset. Rakkaus pysyy. Vaikkakin ois helpompaa vaan unohtaa. Mut soturit ei luovuta, ja me oltiin sotureita. Eikö?


"Tiedän miltä susta tuntuu."
"Kyllä se siitä."

Kaikilla on oma tapa surra. Ja sille pitää antaa tilaa. Suoraan sanottuna mua ei kiinnosta jos oot kokenu saman kun minä. Mua. ei. vain. yksinkertaisesti. kiinnosta. Antakaa mun olla.


 Mä taistelen, jotkut juoksee pakoon, Mä en luovuta. Niinkun et säkään. Et ikinä luovuttanu, etkä tuukkaan luovuttamaan. Me juostaan aina ongelmia päin, ja tuhotaan ne. Vaikke ne hidastaiskin matkaa.


Ei en mä voi antaa tän viedä mua alas. Rauhotu, hengitä syvään. Tää sumu alkaa hälvetä, vaikka se mua seuraakin. Varmaan se mua seuraa aina, välillä se lisääntyy, mut se kyl hälvenee. Usko pois.


Kylmyys on kaameeta. Olo on kun hylätyllä, mutta et sä niin tehnyt. Kuljet perässä, oot niin uskollinen. En tiiä miten tässä näin kävi. Mutta kai kaikella on tarkotuksensa?


Toivoisin et aikaa vois ottaa taaksepäin jotta voisin kokea kaiken uudestaan. Mutta silloin tätä kaikkea ei ehkä arvostaisi näin paljoa? En tiedä, mutta en haluakkaan tietää. Nyt se tuntuis mahtavalta.

 
Aivot on tyhjät, mutta samaan aikaan täynnä. Ehkä mun kannattais vain lopettaa.

Mangoki menetti parhaan kaverinsa...

Ikävä on kova. Sanat käy vähiin. Loput ei oo aina helppoja...


Rakas, mä oon pahoillani et tää loppu näin. Se oli sulle parhaaks. Mä en tuu ikinä unohtaan sua. Sitä tunnetta kun me lennettiin. Sitä kun tanssittiin pilvillä. Enkä sun kosketuksen pehmeyttä, joka vei ihan toiseen maailmaan. Antaisin kaiken jotta voisin vielä kerran liuttaaa mun sormia pitkin sun kaulaa. Tuntea sun lihakset mun alla. Ja lentää vielä kerran. Antaisin kaiken, ihan kaiken... Maailma ei oo enää sama paikka ilman sua. En tuu ikinä löytää ketään sun tilalle. Veit mun sydämestä palan, ihan luvalla. Hyvästit ♥