Pitkästä aikaa jaksan edes palata koko blogiini. Pitkään mietin pitäisikö vain poistaa. Aikaa ei ole, motivaatio on mitä on, ei ole postausideoita (aina en jaksa sepittää treeneistä ja sen sellaisesta) tai sitten en vain yksinkertaisesti tosiaankaan jaksaa niitä postauksia toteuttaa. Monesti toki meinannut tulla tänne päivittelemään meidän menoja, mutta jäänyt loppujen lopuksi välistä. No nyt, nyt ajattelin, että jos edes kerta viikossa saisin vaikka erittäin huonosti kasaan isketyn videon lätkästyä tänne (toki olen niin perfektionisti, ettei tämä tule menemään ihan näin simppelisti...).
Blogeissa on se hyvä puoli, että täällä kirjoitetaan. Luodaan tekstiä ja muotoillaan postauksia. Lukiossa tästä olisi paljon hyötyä, joten jospa saisin edes tällä itseäni motivoitua. Videoita kootessa ja kuvatessa yms. pääsisin taas luomaan itseäni, tekemään sitä, mistä tykkään. Tuntuu ettei mulla tule olemaan yhtäkään viikkoa putkeen vapaata. No, ei voi mitään, tällä mennään.
Mitä meille sitten kuuluu?
Voisin aloittaa Mangosta. Ratsastin itse noin kuukauden kaksi Mangoa kun se tuli takaisin ylläpidosta, sitten vasta pystyimme etsimään sille vuokraajaa. Löysimmekin kaksi vuokraajaa, joista toinen valitettavasti vuokrasi aika lyhyen ajan Mangoa. Keväällä suunnitelmat kuitenkin alkoivat muuttua. Mango sai muuttaa takaisin Lappohjaan, sinne mistä sen itse ostin. Mango on vieläkin minun hevoseni, mutta se asuu nyt tosiaan Lappohjassa ja sillä käy siellä oikein mukava tyttö ratsastamassa ja hoitamassa. Itse olen pitänyt tunteja heille, sekä ratsastellut Mangolla jonkin verran. Mangolla on vielä niin paljon annettavaa, että täytyy toivoa, että tytöllä pysyy moti Mangon kanssa puuhailuun.
Nyt kun ollaan palattu arkeen, jäi Mango siis Lappohjaan ylläpitoon kyseiselle tallille.
Donin kanssa asiat ovatkin olleet sitten hieman ailahtelevampia. (Jos mahdollista?) Sen kanssa treenattiin paljon pitkin syksyä, mutta ongelmia tuli toisensa jälkeen. Tai, no, kaikki lähti yhdestä ja samasta, epäsopivasta satulasta. Doni pukitteli, teki aivan jäätäviä loikkia ja oli muutenkin todella kuuma ja "outo" ratsastettava. Olisihan se pitänyt tajuta, että jossain kipua, mutta toisaalta pukitkaan eivät aina vaikuttaneet kivuilta ja hevonen liikkui muuten mieluusti. Tosiaan joinain päivinä meni todella hyvin, kun taas toisina melkein itkin selässä, kun pelotti, tuntui etten pärjää. "Ei tästä mitään tule" ajatus kävi monesti mielessä. Yhdessä aluevalmennuksessa käytiin yhdessä maistamassa hiekkaakin, kun Doni veti niin jäätävän kokoiset loikat, että kaatui kurvissa. Itse löin pääni niin, että sain lievän aivotärähdyksen, mutta Donille ei onneksi mitään käynyt. (Sssh, en ainakaan jatkanut valmennusta loppuun. Enkä todellakaan mennyt jatkamaan seuraavana päivänä, vaikka sain ohjeet, etten harrasta fyysisesti raskasta liikuntaa muutamaan päivään.)
 |
| ©Jade Liski |
Ongelmistamme pääsimme noin puoli vuotta sitten eroon kun hankimme Donille uuden satulan. Siitä meidän kunnollinen treenaaminen on sitten alkanut. Olen siis päässyt tekemään muutakin, kun vain miettimään milloin se hevonen tekee jotain, josta voisin pudota. Nämä ajatukset tuntuvat nyt jo kovin vierailta, koska koko hevonen on aivan erilainen kuin viime talvena. Se on kiltti kultainen Doni.
 |
| Kaikki nämä derby kuvat ©Julia Koivunen |
Kisoissa olemme muutamissa käyneet. Luokkina ollut 90-110 cm. 110 jouduimme laskeutumaan alemmas, kun ei yhteissävel vielä oikein toiminut. Treenin avulla se kuitenkin on alkanut sujumaan ja todella hyvin! Motivaatioita ratsastaa ja treenata on hirveästi, tai no oli.
3.7. olimme kisaamassa Evitskogissa Hästbackassa. Luokkina piti olla 95 ja 105. Päästiinhän me melkeen maaliin asti ekassa luokassa, muttei ihan. Me kaaduttiin, taas. Tällä kertaa sattuikin sitten oikeasti, tai ei hirveän pahasti, mutta silti. Niinkuin jo meidän instagramissakin totesin, huomasin radankävelyssä jo, kuinka pehmeä kenttä oli. Perusrata viimeiselle, eli kahdeksannelle esteelle sujui hyvin, todella hyvin. Askeleet osuivat ja tuntui, että meillä olisi ollut se oma flow. Sarjan a osalle mennessä (joka oli siis tämä perusradan viimeinen este) huomasin, että nyt lähdettäisiin kaukaa. Oltaisiin lähdettykin, mutta maa taisi pettää jalan alta ja näin jäi puomi Donin jalkojen väliin. Ehdin tajuta selässä, että nyt mennään, ja pian olikin suu täynnä hiekkaa. Donille annettiin paikan päällä tulehduskipulääkettä ja seuraavana päivänä katsoin miten liikkuu. No olihan se ep. Doni sai muutaman päivän lomaa ja lisää kipulääkettä, mutta liikuntaan palatessa totesin äidille, ettei se ollut kunnossa, vaikkei ulospäin näyttänytkään epäpuhtaalta.
Tässä videota kaatumisesta:
https://www.instagram.com/p/BH1WHIEAEyyjTgpM6wLV_Czw9c9B_wqr36MrAs0/?taken-by=team_karahka
Klinikka aika varattiin ja siellä todettiin, että vasemmassa pitkässä selkälihaksessa todennäköisesti venähdys. Kuukausi saikkua niin, että hevonen saisi kuitenkin liikkua muttei ratsastajan kera. Kuukauden se sitten olikin ja kävin taluttelemassa sitä. Kahlailtiin myös jonkin verran. Tänä aikana ehtikin koulu jo alkaa, joten Donikin muutti takaisin valmentajani tallille. Viikko sitten oli meillä kontrolli käynti, jossa todettiin vain lisää saikkua. Saimme kotiin pienen tenssi-laitteen, jolla hoidan Donin selkää joka päivä. Tenssi-hoito on siis sähköimpulsseja(?) lihakselle, jolloin se värähtelee ja avaa itseään. Nyt Doni on alkanut osoittaa tervehtymisen merkkejä esimerkiksi esittämällä minulle passagea talutellessa. Katsotaan, jospa pääsisin pian jo selkään.
 |
| Näin meillä sateessa. Mites teillä? |
Paljon on tavotteita ja paljon on vielä tehtävää. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Ainiin ja ilmottauduin nyt Hämeen kenttäratsastus aluevalmennuksiin! Täytyy siis toivoa, että Doni on tervehtynyt katsastuksiin mennessä.
Mullahan alkoi lukiossa toinen vuosi, ja voin todeta että hitsi tää aika menee nopeasti. Juurihan mä alotin ensimmäisen vuoden? Ja kohta sitä ollaankin koulun vanhimpia. Huh.
Enempää asiaa en nyt keksi, joten
Ensikertaan ❤︎
