Pahoittelen heti alkuun postauksen huonolaatuisia kuvia!
Tänään aamulla mulla oli riparitapaaminen kirkolla. Olen menossa talviriparille, Rukalle. Se on hiihtolomalla, mutta siitä sitten myöhemmin. Tämä siis vain meinasi sitä että lähdimme vasta iltapäivällä tallille.
Kun tultiin äidin kanssa tallille, haettiin kaikki hepat sisään. Kun hepat oli bokseissaan lähettiin maneesiin laittamaan esteitä. Siitä menin sitten ottaa Mangon käytävälle. Otin loimet pois ja aloin harjaamaan. Siinä seurasin koko ajan Mangon käyttäytymistä, kun se ei oikeen ollu oma ittensä. Yleensä sillä on silmät pyöreinä ja kattelee ympäriinsä ja pyörii muutenkin enemmän, tänään seisoi kiltisti ja silmät vähän lopsu kiinni. No ei hevonenkaan aina voi olla ihan täysin skarppi. Pyysin äitiä vielä kattoo että en ole ihan vainoharhainen. Äiti oli samaa mieltä. Päätin antaa Mangolle "lepopäivän", eli menin vaan irtojuoksuttamaan sitä maneesiin. Siitä se vasta innostuikin! Se juoksi innoissaan ja pukitteli ympäri maneesia.
|
Yritettiin tutustua palloon. |
|
Ja näin kävi... |
|
Mango päätti hypätä |
Laitettiin sitten maneesiin sellainen vihreä jumppapallo. Mango ei yleensä pelkää tollaisia pieniä juttuja. MUTTA voi että se pallo oli
KAMALA! Oli kiva naureskella sille kun se törisi kun norsu. No se rauhoittui nopeesti. Lähimme siitä takaisin talliin. Laitoin sen omaan boksiinsa, ja sitten olikin Katian vuoro.
Laitoin Katian aika pikaisesti kuntoon ja maneesiin. Eka pysähdys tuli heti maneesin ovella. Katia bongasi
kaamean vihreän jumppapallon okserin alla. Oi että se olikin kaamee. Pitkään me sitä ihmeteltiin ja juostiin pakoon. No sitten päästiin ihan viereen, uskallettiin jopa koskea sitä! Katia näytti niin nolostuneelta kun pallo ei ollutkaan niin kaamea, ja se oli tehnyt asiasta ison shown.
|
Tutkimassa palloa. |
Verkkailin siinä vähän aikaa ja aloitin hyppäämisen. Hyppääminen ei oikein alkanut hyvin... Lähestyttiin estettä hyvässä ravissa. (Este oli 50cm korkea) Katia oli juuri hyppäämässä kun se päätti ettei hyppääkkään. Se nosti pään kattoon, olin pikkaisen etukenossa koska oli pysähtynyt niin nopeasti, leukani osui Katian niskaan. Ja se muuten sattui. Alahuuleen tuli pieni haava ja huuli alkoi turvota. Tietenkin jatkoin ratsastusta. Päätettiin tämän accidentin jälkeen ottaa jumppapallo pois, ja Katia rauhoittui heti. Jatkettiin sitten ja Katia meni hyvin. Kuskilla oli tullut vaan pieni kolaus itsetuntoon, joten jäi pidättelemään liikaa. Tuossa video viimeisestä "radasta". Blogger ei suostu yhteistyöhön joten laitan sen vain linkkinä.
Linkki videoon
Kun oltiin hypätty tarpeeksi vietiin Katia talliin, ja tehtiin iltatalli loppuun. Lähdimme tallilta aika pian, koska olihan kello jo jotain puoli yhdeksän. Kotimatkalla otin vähän bokeh-kuvia.
|
Suosikkini! |
Kommentoikaa toki mitä piditte! Kavereita saa vinkata lukemaan blogiani. Kiitos, ensikertaan ♥